Kun Mini oli kaksi päivää peräkkäin ratsastuskoulussa töissä, se sai jäädä yökylään. Yleensä vietin sellaiset illat joko nauttien täysin siemauksin siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni ei yksikään hevonen vaatinut välttämättä huomiotani, tai sitten rapsuttelin Mayaa haassa. Eräänä iltana olinkin menossa Mayaa katsomaan, mutta Hukkasuon kohdalla päätinkin painaa kaasua ja ajaa sittenkin katsomaan, miten Mini viihtyi yökylässään.
Ratsastuskoulu oli vilkas paikka, vaikka ei Hukkasuossakaan hiljaista ole, koska ihmisiä ja hevosia on vaikka kuinka monta. Täällä kuitenkin pieniä, varmaan Ruskan ikäisiä tyttöjä kiljui ja juoksenteli pihassa, ja vähän isommat yrittivät kävellä perässä ja sanoa, ettei heppojen lähellä saa riehua ja huutaa. Vanhemmat, lähinnä äidit, yrittivät paimentaa jälkikasvuaan, ja henkilökuntaa parveili pihassa pitelemässä hevosia, jututtamassa asiakkaita ja taluttamassa pikkuratsastajia kentällä. Ja kun katsoin kentälle, jossa pidettiin ala-astelaisilla tytöille alkeiskurssia, näin onnellisen Minin - ja sen selässä istui noin kahdeksanvuotias mini-me!
Kentän vieressä oli penkki, johon istuin ihan hiljaa, ettei Mini huomaisi minua tai etten häiritsisi tunnin kulkua ainakaan enempää kuin selkäni takana pyörivät lapset ja hevoset. Katselin Miniä, joka hiipi varovaisesti puoliveristen, ponien ja suomenhevosten mukana kuin norsu. Se hipsutteli menemään pientä askelta ja sen toinen korva törrötti huomaavaisesti kohti sen pientä ratsastajaa. Toisella se kuunteli, kuinka taluttaja jutteli pienelle pojalle, joka oli uskaltautunut tyttölauman keskelle ison hevosen selkään. Minin pienellä ratsastajalla oli otsa kurtussa ja hän puristi nyrkit valkoisena satulaa. Kypärän alta näkyi vaaleaa pitkää kiharaa, joka oli ollut kiinni niskassa, mutta hermostuneena hierottu auki sotkuiseksi pörröksi. Sinisen takkin selkäpuolelle oli neulottu ratsastavan ritarin kuva, ihan niin kuin minulla pienenä, ja jaloissa oli ratsastussaappaiden asemasta kumisaappaat. Jalustimet eivät ihan pysyneet paikoillaan ja kypäräkin hölskyi sen verran, että väillä oli uskallettava irrottaa toinen käsi satulasta ja työnnettävä kypärää paremmin takaraivoille. Varmaan jännitti! Mistä vetoa, niin oli hänen ensimmäinen tuntinsa ja heti laitettiin noin ison hevosen selkään!
Kun ratsastustunti oli päättymäisillään, Mini vaappui taluttajan perässä keskelle kenttää seisomaan muiden kanssa siistiin riviin kuin ammattilainen. Siinä se möllötti ohjat ja riimu kaulalla, kun sen taluttaja nosti sen aivan liian pienen ratsastajan pois satulasta. Poikahan ei ollut edes istunut Minin selässä, vaan pikemminkin Minin huipulla! Päästyään maahan pieni ratsastaja huojui hiukan ratsastamisesta kipeiden jalkojensa varassa, mutta kiitti sitten heppaa taputtamalla. Koska hän ei ihan yltänyt taputtamaan Miniä kyljestä, hän taputti pikemminkin vatsasta. Mini käänsi päänsä hänen suuntaansa, ja näin väpättävästä turvasta, että tammani hörähteli. Pikkupoika hinkkasi käsillään ja poskillaan hevoseni naamaa ja lähti sitten ylpeänä taluttamaan sitä riimunarusta talliin taluttajan häälyessä varmuuden vuoksi hevosen pään toisella puolella.
Siirryin talliin ja tervehdittyäni tallin omistajan eläköitynyttä Riitta-äitiä jatkoin vähän matkan päästä Minin puuhien tarkkailua. Taluttajan oli varvistettava, että hän sai satulan pois Minin selästä, ja hän oli aivan varmasti satuloinut sen jakkaran päältä tuntia varten aiemmin. Mutta sen sijaan Minin rohkea tuntiratsastaja sai hevoseltani suitset pois päästä aikuisen neuvoja noudattaen ihan helposti. Mini nimittäin piti päätään suurin piirtein polviensa tasalla, jotta pikkukaveri ylsi harjoittelemaan solkien avaamista. Se oli selvästi ollut joka ilta pienten hoidettavana! Kun Mini vapautui suitsistaan, se odotti pää hievahtamatta paikoillaan, että sen pieni hoitaja sai nostettua suitset syrjään ja ehti laittamaan riimun takaisin. Sitten tamma hörisi ja hipoi miniratsastajan vaaleita otsakiharoita ylähuulellaan.
Lähdin kävelemään autolleni, kun pieni ratsastaja alkoi opetella hevosen kavioiden siivoamista Minin ja taluttajansa opastamana. Toivoin, että olisin itsekin saanut opetella ratsastamaan ratsastuskoulussa tyttöjen ja kunnollisten hevosten kanssa, enkä vihaisella pohjoisruotsinhevosella isän kanssa. Viiden vuoden päästä tuo pikkupoika olisi parempi hevosmies kuin minä, ja syksymmällä tuntinsa aloittava Ruskakin käsittelisi Miniä pian paremmin kuin minä! Tyytyväisenä Minin ja kaikkien pienten ratsastuskoululaisten tilanteeseen istuin autooni ja peruuttelin pois täydeltä parkkipaikalta. Mini ja ratsastuskoulun työ oli täydellinen yhdistelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti