Iso poni

Tumps tumps tumps tumps.
Se ei todellakaan ollut niin kuin lentämistä, eikä edes niin kuin tanssia. Norsulla ratsastaminen voisi olla sellaista. Tuntui vähän samanlaiselta, kun ensimmäisen kerran sai ajaa isän autoa metsäteillä, kun oli siihen asti saanut mennä vain Suzuki PV:lla. Jännältä, vähän kivalta, mutta ennen kaikkea pelottavalta. Ja tosi nololta, koska isä katseli kaikkia virheitä, jotka auton kanssa tein, ja minua ja ajokkiani katseli nytkin yksi silmäpari.

Suuri vieras hevonen ravasi tasaisesti ympäri kenttää ja minä tasapainottelin sen oudon harvassa ja aivan liian isossa liikkeessä, jättiläisen paljaassa selässä. Hirviö tuntui olevan hallinnassani vain heppoisella nahkasuikaleella, josta ohjasotteeni oli kauhusta kankeiden sormieni takia välillä liian löysä ja välillä liian kireä. Vaikka olin päättänyt istua jätin ravissa täsmälleen niin kauan, että se alkaisi olla turvallisen tuntuista, minun oli pakko pysäyttää olento keskelle kenttää.

Jätti pysähtyi. Se heilutteli kuolainta suussaan ja korvia päässään. Kun se käänsi kaulaansa vilkaistakseen minua seuraavia apuja odotellen, siitä tuli taas Mini. Silloin rentouduin ja taputin sen kaulaa. Paikallaan seistessämme tuntui aina hyvältä. Tiesin, että jos en uskaltaisi ikinä ratsastaa Minillä normaalisti, siitä tulisi samanlainen laiska lemmikki kuin Mayastakin, eikä se olisi huono tulevaisuus. Toisaalta olin kuitenkin ostanut Minin nimen omaan siksi, että saisin ratsastaa useammin.

"No? Miksi sä siihen jäit?" Kirstu huusi aidan toiselta puolelta.
"Mä en uskalla ratsastaa!" tunnustin heti ja nojasin käsilläni Minin niskaan.
"Höpö höpö!"
"Oikeesti! En uskalla!"
"No varmaan! Sehän menee tosi kiltisti", Kirstu nauroi.
"Auta mua tai häivy! Mä en uskalla ratsastaa omalla hevosella", huusin pää punaisena, kun Kirstu ei uskonut.

Mini vaihtoi painoa puolelta toiselle. Luovuttaneena liu'uin sen selästä varovaisesti alas. Ajattelin viedä sen takaisin hakaan. Kuvittelin Kirstunkin jo lähteneen loukkaantuneena, mutta hän nojasi edelleen aitaan.

"Haluutsä että mä juoksutan teitä? Mä voin vaikka taluttaakin", Kirstu kysyi myötätuntoisen näköisenä.
"No en kyl tiiä kehtaanko mennä jos juoksutetaan", sanoin, vaikka ehdottomasti halusin, että joku pitelee Ministä kiinni.
"Kehtaat kehtaat, nouse takasin selkään."
"...en mä pääse jos en mene aidalta..."

Miniä ei haitannut, vaikka kiipesin takaisin sen kyytiin. Päästin ohjista irti ja otin sen harjannysästä kiinni. Kirstu ei sanonut mitään, kiinnitti vain hevoseni liinaan, talutti vähän keskemmälle kenttää ja ajoi sen käynnin kautta raviin.

Taas Minin outo ravi oli jännää ja kivaa. Se puksutti rinkiä korvat pystyssä ja luotettavan näköisenä. Pidin kovasti kiinni ja yritin kohota kunnolliseen istuntaan heiveröisestä etukumarastani. Ja taas harmitti, etten uskaltanut. Suututti niin, että itketti, ja teki mieli taas pysäyttää koko hevonen.

"Noniin, nouse istumaan!" Kirstu komensi, kun olin vaipunut murheen alhoon ja ilmeisesti taas myös zombiemaiseen istuntaan. Hengitin syvään ja suoristin selkäni. Ei hevonen mihinkään karkaisi, sehän oli kiinnikin, ja sitä paitsi se oli kiltti kuin mikä.
"Sitte rentouta ne hartiat!"
Ravi jatkui jatkumistaan. Välillä vaihdettiin suuntaa. Mini alkoi puuskuttaa jossain vaiheessa, ja silloin huomasin katsoa ympärilleni. Mehän menimme tosi hitaasti! Maya ei varmaan edes osannut mennä näin hitaasti. Ei tässä kuinkaan kävisi, vaikka putoaisin. Korkealta tulisin alas, mutta vauhti oli sentään matelemista.
"Kuvittele että sä oot viis ja Mini on vaan iso poni!"
Mini on vain iso poni. Tältäkö se muka tuntui, kun lapsena aloitti ratsastuksen? Kuinka ikinä uskalsin nousta hevosen selkään? Näinkö paksulta ponienkin selkä tuntui? Mutta kuinka pian sitä luulikin olevansa taitava ratsastaja, oli osaavinaan kaiken! Nopeasti hevosen jaloista tulikin omat jalat. Ei tarvinnut enää ajatella erikseen jokaista apua, kun ratsasti, sen kuin meni vain ja luotti itseensä ja poniinsa!

Kirstu pysäytti meidät, käveli Minin pään viereen ja päästi tamman irti. Kiitin iloisesti ja minua nauratti. Ravasin isolla ponillani vielä pari kierrosta kentän ympäri ihan itse. Sen selkä oli liukas ja leveä, ja maa oli tosi kaukana, mutta sen askel oli tasainen. Mini hidasti käyntiin saman tien kun pyysin. Jäin yksin ratsastamaan loppukäyntejä isolla ponillani. Minä, Reita viisi vuotta.