Tarina kakasta ja räästä

Mini ennen kuin siitä tuli kolmitupsuinen
Line: Twist-Again/dA, muu omistaja

Jokainenhan sitä unelmahevosen haluaisi, mietiskelin ja nostelin kakkaa Minin karsinasta kottikärryihin pysyäkseni lämpimänä. Ja siinä hommassa totta tosiaan tuli kuuma. Jättihevoset kakkaavat nimittäin jättipainavia jättikakkoja, toisin kuin unelmahevoset. Ne eivät kakkaa, eivät sairasta, ja ruuakseenkin ne tarvitsevat vain aamukastetta kauneimmilta ruusunlehdiltä. Niiden ylläpito on ilmaista, toisin kuin Minin kaltaisen jytkyn, joka on muuten rikkonut jo kolmannen suolakivitelineensä kahden kuukauden sisällä.

Unelmahevonen on tavallaan villi. Se on musta ori, joka kuuntelee vain omistajaansa ja heittää kaikki muut armotta selästään. Minikin on musta, mutta se ei heitä selästään ketään, eikä oikeastaan kuuntele minua sen paremmin kuin muitakaan. Sen villein temppu on se, että joskus se aivastaa minun tai tarhakaveriensa päälle. Nostaisi Minin selkään sitten puliukon tai presidentin, se kävelisi samalla tavalla laiskasti eteenpäin. Noh, ainakin Mini kohtelee ihan kaikkia maailman ihmisiä tasa-arvoisesti, ja sitähän en aina voi itsestänikään sanoa.

Ravistelin talikon piikeistä viimeiset jumiutuneet lantakikanat pois. Oli niin kuuma, että riisuin takkini. Räkä valui nenästä ja oli pakko niistää. Unelmahevosen omistaja ei tosiaankaan niistäisi tallilla, eikä hikoilisi vanhat Laihian Lujan vuoden -99 verkkarit yllään. Ollapa unelmahevosen omistaja. Silloin minulla olisi pehmoiset vaaleat kihartuvat hiukset ja parta ajettuna jo herätessäni. Silmätkin olisivat siniset ja kaikki ystävät olisivat rikkaita brittejä, siis vaikka asuisin Suomessa. Olisi rahaa millä mällätä, ja tallilla pukeutuisin ainoastaan hienoihin merkkivaatteisiin. Pitäisin ratsastussaappaita kävellessänikin, eivätkä jalat tulisi kipeiksi, eikä saappaisiin tarttuisi pisaraakaan mutaa, tahmaa, liisteriä tai muuta mönjää. Varsinkaan hepan- tai koirankakkaan en ikinä astuisi, jos olisin sellainen.

Kun liukastelin täysien kottikärryjen kanssa jäisellä tallipihalla, toivoin omaa unelmahevosta enemmän kuin koskaan. Sellaisen karsinaakaan ei tarvitsisi koskaan siivota, eikä sen varusteita joutuisi pesemään. Unelmahevosen kanssa saisi vain ratsastella ruusunlehdillä aamusta iltaan, ja jokainen päivä olisi lämmin kesäpäivä. Sitten kun ei enää huvittaisi ratsastaa, unelmahevonen olisi puhtoinen ja valmis karsinasäilytykseen, ja itse voisi vain hiippailla auringonlaskuun vuodattamatta ainoatakaan hikipisaraa koko päivänä.

Kippasin kottikärryn sisällön lantalaan ja vilkaisin hakaan. Unelmahevoseni näytti kumipallolta. Se oli ilmeisesti uupunut kesken piehtaroinnin ja päättänyt loikoa hetken kyljellään puhtaassa lumessa pyöreä musta vatsa selväpiirteisenä vuorena kaukaisessa haassa häämöttäen. Ainakin se eili unelmaansa.