perjantai 25. toukokuuta 2018

Minin sukuselvitys yleislaaduntarkkailua varten :)

"Mitä jos veisit Minin sinne yleislaaduntarkkailuun", Maija ehdotti eräänä iltapäivänä, kun katselimme televisiota yhdessä.
"Mihi - ai yleislaatuarvosteluun?"
"Joo siihen just. Sieltä vois saada hienon kunniakirjan tai jotain."
"Joo... Muuten mutta siellä katotaan myös hevosen sukutausta, enkä mä tiedä mitään Minin suvusta..." huokaisin masentuneena.
"No ota selvää, hyvä ihminen! Soita sinne Almondiin mistä Minin ostit, niin pääset alkuun!"
"Ai Alegreen?"
"Joo. Kumminki sinne."

Minin suvun selvittäminen alkoikin seuraavana päivänä. Emän ja isän tiedot oli vielä helppo onkia selville, mutta siitä eteenpäin kaikki alkoi olla hataraa. Tällaisia tietoja löysin soittelemalla ihmisille, tutkimalla vanhoja päiväkirjoja ja käymällä läpi rekistereitä.

*

Minin isän nimi oli King's Game, ja sitä sanottiin Kingiksi. Se oli jo vanha ori astuessaan Minin emän, ja ehti kuolla ennen Minin syntymää. Ennestään Kingillä oli jo kolme varsaa, jotka kaikki ovat tammoja. Se on periyttänyt kaikille jälkeläisilleen suurta kokoa ja mustaa väriä: Kingi oli 198 cm korkea musta isomerkkinen jätti. Siitosori siitä tuli kantakirjauksen ja hyvän, rauhallisen luonteensa siivittämänä. Kilpailutuloksia Kingillä ei ollut, vaan se toimi lähinnä lemmikkinä ja puskaratsuna, ja kävi näyttelyissä vain seitsemänkymmenen kilometrin säteellä kotitallistaan.

Minin isänisä oli King Maker. Se oli hyväsukuinen ulkomaantuonti, josta toivottiin ensin menestyvää työajohevosta ja sen jälkeen siitosoria. Hankosidevamman vuoksi ori kuitenkin lopetti uransa jo muutaman kilpailun jälkeen. Se kuitenkin kantakirjattiin ja sen ainoan varsan syntymän aikoihin siitä oli yhä tulossa siitosori. Omistajan into kuitenkin lopahti ja Makeksi kutsuttu ori myytiin lemmikkikotiin loppuelämäkseen. Tämä ori oli säkäkorkeudeltaan 197 cm ja väriltään musta.

Isänisänisä King Charles oli mahonginruskea ruunikko, jolla oli herasilmät. Jälkeläislistansa perusteella Charles oli suosittu siitosori: sen melkein 200 varsaa ovat levittäytyneet ympäri Eurooppaa. Ilmeisesti Charles oli saavuttanut myös kunniamainintoja valjakkoajossa ja jossain työhevoslajissa, mutta tarkat tiedot sen koko kilpailuhistoriasta ovat kadonneet. Lehtileikkeiden mukaan Charles oli sihirenhevosille tyypillisesti lempeä jätti. Hevonen oli säkäkorkeudeltaan 197 cm.

Itsy Bitsy Betsy oli Minin isänisänemä ja varsinainen muhku. Se oli 195 cm korkea musta tamma, ja rakenteeltaan oikein erityisen paksu ja tanakka. Se ei päässyt edes kantakirjaan, mutta se ei haitannut: Betsyhän eli onnellista harrastehevosen elämää. Betsy ei kilpaillut ja varsojakin se sai vain yhden, koska suvullisesti se oli potentiaalinen siitostamma. Vanhan myynti-ilmoituksensa luonnehdinnan mukaan Betsy oli rauhallinen, jopa laiska, ja ehdottoman luotettava yllättävissäkin tilanteissa.

Minin isänemä oli Vivid Dream, jolla oli KTK-I -palkinto ja hieno rakenne. Ruunikko tamma ei harrastanut kilpailuja missään lajissa, vaikka olikin nimellisesti valjakko- ja työpainotteinen. Sen sijaan se oli uteliaan ja ystävällisen luonteensa vuoksi suosittu paraatiponi. Viivin työhön kuului pitää työhevosnäytöksiä, viedä lapsia kärryajeluille erilaisissa tapahtumissa ja esitellä rotuaan hevosmessuilla. 196-senttisenä tamma oli toki epätavallisen suuri shirenhevoseksi, mutta muuten sen valinta esittelyihin meni kyllä nappiin. Viivi käyttäytyi aina upeasti. Tamma sai ainoat varsansa 6- ja 8-vuotiaana, teki viimeisen työhevosnäytöksen 28-vuotiaana ja menehtyi puoli vuotta myöhemmin vanhuuteen.

Vivid Dreamin isä oli KTK-I -palkittu Imaginary Boyfriend, 197 cm korkea musta ori, joka periytti yhdeksälle varsalleen hyvää rakennetta. Kiltin ja todella upean näköisen espoolaisen Mannin olisi luullut olevan suosittu siitosori, mutta sen hinnat pidettiin tarkoituksella niin korkeina, ettei sen melko yleinen suku yleistyisi enää kohtuuttomasti lisää. Manni kilpaili jonkin verran valjakkoajon noviisiluokassa ja menestyi hyvin. Se lopetti uransa 12-vuotiaana omistajansa kyllästyttyä. Manni lopetettiin 22-vuotiaana tuntemattoman nivelsairauden heikentämänä. Myöhemmin kävi ilmi, että sairaus oli periytyvää laatua ja nuorin Mannin varsoista jouduttiin myös lopettamaan samasta syystä. Sittemmin Mannin linjaa on tutkittu ja seurattu tarkasti.

Vivid Dreamin emä, Minin isänemänemä, oli Vivilda, jota kutsuttiin myös Viiviksi, niin kuin sattumalta sen ainoaa varsaakin uudessa kodissa. Viivillä kilpailtiin aktiivisesti valjakkoajoa, ja se sai laatuarvostelupalkinnonkin. Shirenhevoseksi melko menevä tamma olisi ollut toivottu lisä jalostuksessa, mutta se ei tullutkaan enää kantavaksi ensimmäisen varsansa jälkeen. 192-senttinen Viivi jatkoi kuitenkin kilpailua huikeaan 19 vuoden ikään ja menehtyi lopulta 32-vuotiaana rauhallisesti vanhuuteen.

Worth More Than Gold oli Minin emä ja rakastettu harrastehevonen. Tanjaksi kutsuttu tamma kokeili vähän kaikkea: eri ratsastuslajeja ja työhevoslajejakin. Se ei menestynyt missään kovin hyvin, mutta yritti aina iloisesti omaksi ja omistajansa huviksi. Tanjalla tehtiin yksi varsakin, joka on Mini. 197 cm korkea Tanja oli väriltään musta, ja sillä oli suuret valkoiset merkit.

Minin emänisä oli Money Maker, Make, 196 cm korkea punaruunikko ori. Make ei ole koskaan kilpaillut ja jälkeläisiäkin sillä on vain kaksi, eikä sen sukukaan ole ihmeellinen. Siksi otaksun, että sen nimi on itseironinen. Kilpailujen sijaan Manni oli hyvä ja rauhallinen harrastehevonen myös orinpäivinään, ja vielä luotettavampi siitä tuli ruunauksen myötä.

Money Makerin vanhemmista ei ole säästynyt paljoa tietoja. Sen isä, Jelly Star, oli 196 cm korkea ruunikko, joka ilmeisesti sai kourallisen sijoituksia valjakkoajossa, ja jolla ei tietääkseni ole muita varsoja kuin Money Maker. Sen emä puolestaan oli nimeltään Money Honey. Hani oli täysin kilpailematon, 195 cm korkea tamma, joka vaihtoi kolme kertaa kotia. Myynti-ilmoitusten mukaan se oli kiltti ja rauhallinen, ratsuksi koulutettu, mutta soveltui vain harrastekäyttöön laiskuutensa vuoksi.

Minin emäemä oli Golden Touch, musta 193 cm korkea puskailumopo, joka merkittävin saavutus on sen ainoa varsa. Kultiksi kutsuttu tamma harrasti omistajansa päiväkirjan mukaan vähän kaikkea. Se maastoili paljon, meni jopa helppoa B:ta kotikentällä, vaikkakin kehnonpuoleisesti, hyppäsi 40 cm ratana, oli opetettu ajolle ja niin edelleen. Kulti oli myös luonteeltaan hyvin kiltti ja utelias.

Golden Gilbert oli Golden Touchin isä ja suosittu siitosori. Sen miltei sadan varsan joukkoon mahtuu suomalaisia Kultin kaltaisia harrasteheppoja, valjakkoajomestareita, työhevosia ja sen itsensä kaltaisia KTK-I -palkittuja siitosoreja. Gilbert itse oli 188-senttinen komea ruunikko, joka asui ja vaikutti Englannissa. Sen pääasiallinen toimi oli olla valjakkoajohevonen. Gilbertin eliniästä en osaa sanoa mitään, sillä rekisteritietojen mukaan tämä 1900-luvun alkupuolella syntynyt ori olisi yhä elossa, mikä ei tietenkään ole mahdollista. Joku on vain jättänyt merkitsemättä sen kuolleeksi.

Viimeiseksi kerron minin emänemänemästä, joka oli nimeltään Josefiina. Fiina kilpaili jonkin verran työhevoskilpailuissa, mutta oikeastaan se oli enemmänkin puskailuhevonen. Se oli kaunis ja ryhdikäs 190-senttinen tamma, ja se käytiinkin kantakirjaamassa, vaikka sitä ei suunniteltukaan jalostuskäyttöön. Myöhemmin tamman omistajan oli myytävä lemmikkinsä taloudellisista syistä, ja niin Fiinasta tuli siitostamma. Sen kaikki neljä varsaa päätyivät tavallisiksi harrastehevoiksi.

Me muutetaan pois! Ainakin hetkeksi...

"Mitä sä teet?" Keitaro kysyi hämmentävän ilmeettömänä.
"Pakkaan", ärähdin pakatessani, ihan punaisena ja hikisenä, ja kaikin puolin ilmeikkäänä.
"Mutta miksi?"
"Me muutetaan tyttöjen kanssa pois nyt. Me vihataan teitä, ja me ollaan löydetty parempi tallipaikka. Ei kun oikeesti Mini lähtee perjantaina laitumelle kuukaudeksi."
"Ai..."
"Älä siinä aikottele, jos et voi edes pitää tosta kiinni, että mä saan tämän tänne. Mulla on muutenkin kuuma!"

Kun olin saanut työnnettyä Minin tarpeellisimmat tavarat merimieskasseihin (ja syytettyä Keitaroa huonosta pussinpitelystä), olin vieläkin hikisempi ja vihaisempi. Mini sen sijaan oli oikein onnellinen selkäni takana karsinassa ja katseli heinänkorsi suussaan meitä. Se odotti toista iltapalaa, ja sen hymystä päätellen se oli ihan varma, että se saisi sen. Minin lisälihottamisen sijaan menin kuitenkin Keitaron perässä taukotupaan viilentymään.

"Missä sun hevoset on kesän?" kysyin.
"Ei tiiä vielä. Katotaan. Ehkä tallissa vaan."
"Mayakin jää talliin. Se sais varmaan jonkun taudin ja kuolis jos olis yötä päivää vihreällä."
"Ja Mini ei sitten muka saa? Mieti kun se syö ympäri vuorokauden. Säkö maksat remontin kun tallin oviaukkoja pitää leventää vai?" Keitaro hymähti.
"Hiljaa siellä takarivissä. Miniä ei pilkata kun se pääsee ekaa kertaa ikinä laitumelle!"
"Ai ikinä muka?"
"Ikinä. Mieti miten hienoa!"

Hienoa se olikin. Vaikka en näkisi Miniä paljoa ensikuussa, en malttanut odottaa sen lähtöä. Olin jo monena yönä nähnyt unta, miten Mini laukkaisi vapauteen laitumellelaskupäivänä. Olin haaveillut siitä, miten se tutustuisi joihinkin kivoihin tammoihin, ja rapsuttelisi ja söisi niiden kanssa päivät ja nukkuisi samassa nurkassa yöt. Mini olisi varmasti entistä vähemmän mini palatessaan, ainakin mahan kohdalta, niin kuin Keitaro sanoi. Eihän sellaisilla asioilla kuitenkaan ollut väliä, kun Mini pääsisi ihan ekaa kertaa heppojen kesälomaleirille.

"Huhuu? Haloo?"
"Joo?" olin taas unohtunut haaveilemaan Ministä laitumella.
"Ai aiot?"
"Mitä aionko?"
"Kilpailla vielä sillä? Syksyllä? Miten sä voit jos se lihoo siellä?"
"Mitä kilpailla? Miks mä enää kilpailisin? Näithän sä, miten hyvin se Tie Tähtiin -pelleilykin meiltä sujui."
"No niin noh, kyllä se olis voinut paremminkin mennä... Tai siis hyvähän se oli ekaksi kerraksi mutta..."
"Olipa diplomaattista. Mä meen nyt kotiin ja vien ne tavarat. Muistakaa viedä tytöt sitten ulos ja hoitaa, mä en tuu sillon huomenna. Eläinlääkäri tulee kymmenen jälkeen, mut se voi kyllä piikittää sitä Mayaa ulkona jos joku menee vaan pitään kiinni siksi aikaa. Mutta kattokaa se annostus sitten, se meinas viime kerrallakin-"
"Joo joo, kyllä me osataan. Mee nyt jo pois siitä. Hauskaa tanssinkatselupäivää huomenna ja sano balleriinalle terveisiä."
"Kiitoksia terveisistä Ruskan puolesta, ja hyvästi jää! Hellikää sitä Miniä nyt sitten. Ette näe sitä kertaakaan kuukauteen!"

torstai 3. toukokuuta 2018

Ensimmäinen ja ainoa kasvattamani hevonen

Ihan liian pian Aurelia sitten lähti. Olimme harjoitelleet jo ennalta koppiin menemistä Mini rauhallisena esimerkkinä ja Aurelia tarkkaavaisena oppilaana. Lyhyitä matkojakin olimme jo ajelleet, ja Aurelia osasi olla kopissa myös yksinään. Se oli ajellut Hukkasuon kuljetuskopissa ja vieraan hajuisissa lainakopeissa, joten se ei ihmetellyt yhtään, kun talutin sen saksalaisten traileriin. Mini puolestaan oli viettänyt jo niin paljon aikaa ilman vauvaansa, ettei se edes nostanut päätään heinäkasasta nähdäkseen viimeisen vilauksen tyttärestään. Minä sen sijaan autoin nostamaan lastaussillan Aurelian takana ja kiersin sitten trailerin etuovelle katsomaan Aureliaa vielä yhden kerran.

Hyvästelin Aurelian lyhyesti silittämällä sen poskea. Se vilkaisi minua ja oli yhtä rauhallinen kuin emänsä aina. Se räpäytti silmiään, ja minä suljin oven, ja se oli viimeinen kerta, kun näin ensimmäisen ja ainoan itse kasvattamani hevosen. Sitten auto käynnistettiin ja vaunu vaappui pois pihasta.

Katselin hetken tyhjää pihaa ja autiota pihatietä. Sitten käännyin, ja vietyäni Aurelialle kuuluneen riimunarun Minin tavaroiden sekaan, lähdin Minin, Mayan ja Jackalin hakaan. Mini oli tyynni. Ei se vielä tiennyt, mitä me olimme menettäneet. Se oli syönyt taas liikaa ja ähkien ja uristen se raahautui luokseni aidalle. Se töykki käsivarttani turvallaan ja halusi, että lohduttaisin sitä sen mahakivuissa rapsuttelemalla sen otsaa.

Nojatessani koko yläruumistani Minin otsaan ja letittäessäni sen otsatukkaa en enää murehtinut mitään. Näinhän kaiken pitikin mennä. Aurelia ei ollut minun ja Minin, mutta Aurelian ansiosta minulla oli rahaa maksaa Minin ja Mayan tavanomaiset kulut noin vuodeksi eteenpäin. Sitä paitsi mistä sen tiesi, olisiko minulla ja Minillä joskus toinenkin Aurelia.