"Avataan suu", ohjeistin Miniä tallin käytävällä.
"Hyvä", kehuin sitä lyhyesti tiiratessani sen kitaan ja nostaessani molemmilla peukaloillani sen ylähuulta.
"Hyvä hyvä. Pysytään liikkumatta", kerroin painellessani etu- ja keskisormillani Minin leukaperiä ja kurkkua, ihan niin kuin minä jotain imusolmukkeita osaisin sieltä tunnustella. Mini yskähteli.
"Laitetaan päätä vielä alaspäin että iskä yltää", jatkoin muminaani ja painelin Minin niskaa.
Kumma homma. Ihan niin kuin hevosella olisi ääni käheänä. Mitään limaa tai muita ihania eritteitä siitä ei kuitenkaan valunut, eikä se ollut muutenkaan kipeän oloinen. Se ei edes yskinyt, ellen painanut sormiani kyynärpäitä myöten sen kurkkupoimuihin. Mini saisi kuitenkin palautua normaalisti hirnuvaksi ja vähän äkkiä, taikka meiltä menisi laatuarvostelut sivu suun. En ollut kertonut kuin parille ihmiselle, että olin ilmoittanut Minin sellaisiinkin, koska pelkäsin, ettei se saisi mitään palkintoa. Sitähän verrattaisiin oikeisiin kilpahevosiin!
Mini katsoi minua rauhoittavasti vasemmalla silmällään ja hirnahti hiljaisesti mutta käheästi. Olin näkevinäni rähmää sen rauhoittavassa silmäkulmassa, mutta kun pyyhin sitä, se olikin vain roska. Kurkistin varmuuden vuoksi vielä kerran Minin sieraimeen liman varalta, ja oikein lyysäsin sinne kännykän taskulampullakin, mutta siellä ei ollut mitään.
Hetken tuumattuani nostin silat Minin selkään. Päätin ottaa vaimon neuvosta vaarin ja olla kuvittelematta hevosilleni sairauksia, kun ne kerrankin olivat terveitä.
"Ei sua mikään vaivaa", sanoin sille, "tai ehkä sulla on äänenmurros. Pue nyt nämä päävehkeet niin iskä laittaa sitten ohjat näihin."
Voisin asioikseni ajaa Minillä kioskille oikein oikeilla vaunuilla ja ostaa mehujäätä meille molemmille. Sekin kai laskettaisiin harjoitukseksi niitä laatuarvosteluita varten, ja mehujää voisi tehdä hyvää Minin käheälle äänelle. Sitä paitsi Mini tykkäsi mennä kioskille, kun kioskin setä antoi sille aina kuivaa leipää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti