Laidunnusta jo viikko takana

Mini oli ollut viikon laitumella. Kun kävin katsomassa sitä, huomasin aina ensimmäisenä sen elämänilon. Vaikka se oli tallissa aika hillitty tyttö, laitumella siitä oli tullut suorastaan vitsikäs. Se pidättäytyi yhä hurjimmista riehumisleikeistä, mutta osallistui silti moneen hullutukseen. Se jopa kepposteli: jos sillä oli tylsää, se oli näkevinään jotain vaarallista ja lähti muka kauhuissaan pakoon. Sillä tavalla se veti aina mukaansa melkein koko akkalauman ja sai myöhemmin torut kärttyisiltä tammoilta, jotka olisivat halunneet vain rentoutua kaikessa rauhassa.

Jos Mini ei leikkinyt kuin nuori varsa tai torkkunut alahuuli metrin pituisena varjoissa, se syöpötteli Vannin kanssa. Jatkuvasta seisovasta pöydästä nauttimisen lomassa nuo kaksi nostivat aina välillä päänsä ja rapsuttelivat toisiaan säästä. Otaksuin, ettei Minillä ollut ainakaan kauhea ikävä tarhakavereitaan Mayaa ja Jackalia, jotka odottivat kotona. Olin yllättynyt, miten hienosti Mini oli sopeutunut taas uuteen laumaan: se oli niin moneen kertaan hylätty Alegren teurasmyynnin poni, että olisin uskonut muuttamisen saavan sen ahdistumaan uudelleen. Mutta ei. Mini näytti solahtaneen laumaansa vaivatta. Sillä taisi olla mahtavat sosiaaliset taidot.

Kun kävin katsomassa Miniä, se ei yleensä tullut luokseni aidalle niin kuin se tapasi kotona tehdä. En kutsunut tai muutenkaan houkutellut sitä. Ajattelin, että se saisi olla villihevonen yhden kuukauden, ja minä olisin hevoseton ja siksi huoleton. Joku kävisi tarkastamassa Minin joka päivä ja ilmoittaisi kyllä minulle, jos sitä vaivaisi jokin. Aloin nauttia omasta lomastani: Maya oli niin vanha, että pärjäsi mainiosti kotona haassa, Mini oli laitumella, Ruska oli äitinsä kanssa mummolassa, kesäloma oli alkanut töistäkin... Aloin lukea kirjoja, lenkkeilin koirien kanssa kymmeniä kilometrejä ja makasin pihalla riippumatossa, enkä ajatellut iltaisin huolissani hevosia. Molemmilla tammoilla olisi hyvät oltavat ilman minua vielä pitkän aikaa.